perjantai 27. heinäkuuta 2018

Dog Mama


Grand-Popon hiekkarantaa silmänkantamattomiin. Vaikka meri on tosi kaunis, siellä ei saa uida vaarallisten merivirtausten ja isojen aaltojen vuoksi. 



Grand-Popolaiset ovat kyllä ihan mielettömän ystävällistä porukkaa! Ensimmäisenä iltana kun saavuin kylille, ihmiset tulivat tervehtimään ja esittäytymään. Sain heti kutsun seuraavalle päivälle paikallisen pojan katolisiin juhliin eli juhlistamaan hänen ensimmäistä ehtoollistaan. Juhlat olivat hyvin afrikkalaiset eli musiikki soi kovalla, ihmiset olivat hyvin (värikkäästi) pukeutuneita ja tarjolla oli maittavaa paikallista ruokaa sekä juomaa. Tarjolla oli myös täkäläistä palmuviinaa eli sodabia, joka kyllä ”pistää tukan kikkaralle” kuten kuulin sanottavan. Maku muistuttaa mielestäni bulgarialaista rakiaa sekä unkarilaista palinkaa, ei siis mikään mun lempijuoma..

Täällä kuljetaan paljon mopoilla ja mopotaksit eli zemit toimivat aktiivisesti. Täällä zem-kuskit tunnistaa periaatteessa vihreästä paidasta, mutta usein paita voi olla minkälainen vain. Tutkimuskeskuksella on oma mopo käytössä, ja sainkin heti alkuun pikakurssituksen mopon käyttöön. Helpottaa elämää kummasti kun pääsee kulkemaan pitkin kylänraittia ihan omien aikataulujen mukaan. Afrikassa tosin aikataulukäsite on hieman erilaisempi kuin Suomessa, sovitut ajat eivät ole ”reikä-reikä” aikoja vaan liukuma on molempiin suuntiin useamman tunnin – ja voihan niitä asioida tehdä tämän päivän sijaan huomennakin.

Tutkimuskeskuksella asuu kolme koiraa, ja minut nimitettiinkin heti saapuessa Dog Mamaksi, eli huolehdin siitä että koirat saa ruokaa ja vettä päivittäin. Koiran ruokaa ei täältä Grand-Poposta saa ostettua, mutta Togon reissulla sain Lomesta hankittua ison säkin sapuskaa. Puolentoista viikon aikana olen ehtinyt jo kahdesti käymään Beninin naapurimaassa Togossa, mutta näistä reissuista tarinaa ehkä myöhemmin.

Tutkimuskeskuksen koiruleita.
Tutkittavien infotilaisuus alkamassa.


lauantai 21. heinäkuuta 2018

Ca va bien (=kaikki hyvin)!

Kiinan harjakoira ihmettelee matkalaukkujen määrää.

13. päivä perjantaina lähdin jännittävälle matkalle kohti Afrikkaa. Matkatavarat pullollaan hygieniatarvikkeita ja malarialääkkeitä lähdin Oulunsalon lentokentälle innostuneena mutta myös hieman jännittyneenä, sillä tiedossa olisi pitkä matka ja useampi lennon vaihto ennen lopullista kohdetta.

Oulusta lensin ensimmäisenä Helsinkiin jossa matkatavarat ulos koneesta ja uudelleen check-in Beniniin. Helsingistä matka jatkui Frankfurtin kautta Etiopiaan Addis Abibaan ja sieltä Beniniin Cotonouhun. Frankfurtissa tuli portilla pienimuotoinen ongelma kun lentokenttävirkailija ei uskonut passin väliin tulostamaani Beninin viisumia oikeaksi, vaan väitti sen olevan pelkkä kuitti siitä että olen hakenut viisumia. Beninin viisumipolitiikka on vasta vaihtunut ja nykyään viisumin saa kätevästi haettua netissä (e-Visa) ilman passin toimittamista suurlähetystöön. Tulostamani "kuitti" kuitenkin oli ihan oikea viisumi ja selittelyjen jälkeen pääsin jatkamaan matkaa.

Noin 24 h lentomatkustamisen jälkeen saavuin vihdoin Cotonouhun josta matka jatkui autolla Grand-Popoon. Välimatkaa oli vain 85 km mutta ajallisesti matka kestää autolla noin 2 tuntia. Vihdoin perillä uudessa kodissa eli Centre De Recherche De la Villa Karo:ssa!

Tutkimuskeskus jossa asun sekä työskentelen. Rakennus on aivan uusi ja melkoinen palatsi verrattuna muihin lähialueiden rakennuksiin.


Hyttysverkon alla nukkuminen on täällä välttämätöntä kun ollaan malariariskialueella.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Kiinnostaako kahden kuukauden työreissu meren äärellä Afrikan Beninissä?

Helmikuisena pakkaspäivänä lueskelin avoimia työpaikkailmoituksia ja silmiini osui ilmoitus, joka alkoi sanoilla ”Kiinnostaako kahden kuukauden työreissu meren äärellä Afrikan Beninissä?” Voi KYLLÄ KIINNOSTAA, kiitos!

Kyseessä on siis Helsingin yliopiston ja Scandinavian Biopharman yhteistyössä toteutettava ripulirokotetutkimus jonka kohteena on suun kautta otettavan ETVAX-matkaripulirokotteen tutkiminen. Rokotteen tarkoituksena on suojata E. coli (ETEC) -bakteerin aiheuttamalta ripulilta. Kyseinen bakteeri on merkittävä matkaripulin aiheuttaja, yli puolet bakteeriperäisistä suolistoinfektioista onkin tämän kyseisen pöpölöisen tuotoksia. Tutkimukseen haetaan terveitä suomalaisia koehenkilöitä, joilla on upea tilaisuus matkustaa Länsi-Afrikkaan tutkimuksen puitteissa. Lisää tietoa tutkimukseen osallistumisesta löydät Tutkimusmatka – sivuilta.

Beniniin perustettuun tutkimuslaboratorioon haettiin laboratoriohoitajaa, ja koska olen koulutukseltani bioanalyytikko, olin pätevä työhön. Ei muuta kuin työtä hakemaan. Ilmeisesti WhatsApp -videopuhelun välityksellä tehty työhaastattelu meni nappiin, sillä tulin valituksi hommaan. Noniin! sitten ei muuta kuin hoitelemaan käytännön asioita kuntoon; tarvittavat rokotukset matkalle, passin voimassaolo ja Beninin viisumin hankinta, matkalaukun hommaaminen sekä tietysti piti löytää hevoselle, iguaanille sekä koiralle hoitajat matkan ajaksi. Onneksi mies osaa huolehtia itse itsestään, ja sen puolesta uskalsinkin hyvillä mielin lähteä matkaan. 

Kahden kuukauden sijaan työkomennukseni muuttui 3 kuukauden pituiseksi, mutta se ei todellakaan haittaa, päinvastoin. Kakkahommat kutsuu..!