Dog Mama

Grand-Popon hiekkarantaa silmänkantamattomiin. Vaikka meri on tosi kaunis, siellä ei saa uida vaarallisten merivirtausten ja isojen aaltojen vuoksi. 

Grand-Popolaiset ovat kyllä ihan mielettömän ystävällistä porukkaa! Ensimmäisenä iltana kun saavuin kylille, ihmiset tulivat tervehtimään ja esittäytymään. Sain heti kutsun seuraavalle päivälle paikallisen pojan katolisiin juhliin eli juhlistamaan hänen ensimmäistä ehtoollistaan. Juhlat olivat hyvin afrikkalaiset eli musiikki soi kovalla, ihmiset olivat hyvin (värikkäästi) pukeutuneita ja tarjolla oli maittavaa paikallista ruokaa sekä juomaa. Tarjolla oli myös täkäläistä palmuviinaa eli sodabia, joka kyllä ”pistää tukan kikkaralle” kuten kuulin sanottavan. Maku muistuttaa mielestäni bulgarialaista rakiaa sekä unkarilaista palinkaa, ei siis mikään mun lempijuoma..

Täällä kuljetaan paljon mopoilla ja mopotaksit eli zemit toimivat aktiivisesti. Täällä zem-kuskit tunnistaa periaatteessa vihreästä paidasta, mutta usein paita voi olla minkälainen vain. Tutkimuskeskuksella on oma mopo käytössä, ja sainkin heti alkuun pikakurssituksen mopon käyttöön. Helpottaa elämää kummasti kun pääsee kulkemaan pitkin kylänraittia ihan omien aikataulujen mukaan. Afrikassa tosin aikataulukäsite on hieman erilaisempi kuin Suomessa, sovitut ajat eivät ole ”reikä-reikä” aikoja vaan liukuma on molempiin suuntiin useamman tunnin – ja voihan niitä asioida tehdä tämän päivän sijaan huomennakin.

Tutkimuskeskuksella asuu kolme koiraa, ja minut nimitettiinkin heti saapuessa Dog Mamaksi, eli huolehdin siitä että koirat saa ruokaa ja vettä päivittäin. Koiran ruokaa ei täältä Grand-Poposta saa ostettua, mutta Togon reissulla sain Lomesta hankittua ison säkin sapuskaa. Puolentoista viikon aikana olen ehtinyt jo kahdesti käymään Beninin naapurimaassa Togossa, mutta näistä reissuista tarinaa ehkä myöhemmin.

Tutkimuskeskuksen koiruleita.

Tutkittavien infotilaisuus alkamassa.